mirka

On hienoa, että kriisin hetkellä muistin aikoinani jättää ikkunan auki ja että oven aukaisemalla sain nyt aikaan ristivedon. Taitaa olla liki neljä vuotta sitten kun tein viimeiset grafiikkani ja nyt sitten eilen syntyi tämä piirustus/maalaus. Musiikki oli vahvasti läsnä kun tätä kuvaa tein mutta ne soinnut jääköön minun salaisuudekseni. Tosin sain nukuttua ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, joten lieneekö asia painanut mieltäni?

(Voin sen verran paljastaa, että kyseessä ei ollut Tähkä tai Adele, ei todellakaan).

Totesin tuolloin kun lopetin, että mahdollisesti maalaan tai piirrän joskus mutta en todellakaan tiedä milloin. Minua ei huvittanut, en halunnut ja olin äärettömän uhmakas. Oli äärettömän surullinen olo huomata, ettei halunnut luoda yhtään mitään sillä ei tuntenut enää yhtään mitään. Tuolla tyhjyyden tunteella ei ollut mitään tekemistä sen tyhjyyden kanssa mitä taiteilijat ja muusikot kokevat kun ovat tehneet levyn tai ison näyttelyn. Te tiedätte mitä tarkoitan sillä fiiliksellä joka tulee kaksi viikkoa sen rutistuksen jälkeen. Tämä tunne oli jotain tuhat kertaa pahempaa sillä tämä imi kaiken hapen kehostani pois.

En vielä torstaina tiennyt, että perjantai yönä tuo hetki olisi tuleva. Oli hieno fiilis huomata, että tätäkään asiaa en ollut kontrolloinut mitenkään, vaanolin antanut asioiden kasvaa ja kehittyä omalla painollaan kaikkien näiden neljän vuoden ajan. Myöhään perjantai iltana otin kynän käteen, teippasin paksun paperin liukuoveen kiinni ja pistin yhden ainoan biisin soimaan. Vielä matkalla tyhjän paperin luokse minulla ei ollut mitään käsitystä mitä aion piirtää. Matka cd soittimen luota paperin luo oli kolme askelta. En tuntenut tuolla hetkellä mitään tyhjän paperin kammoa, paniikkia, kontrollin tarvetta vaan pelkkää rauhaa ja varmuutta, että tämän minä osaan ja tunnen ja sitten nostin käteni ja aloin piirtämään.

Conviction teos on 50x70cm.

Saa nähdä soitanko sitten tänään pianolla.

♥ ♥ ♥